TopNavi

Avainsana-arkisto | demariopiskelijat

26.01.2016Ajankohtaista, Blogi, Etusivu

Blogi: Vielä hieman vihapuheesta

Kesä 2015 oli Euroopan kannalta erityisen mullistavaa aikaa. Satojen tuhansien ihmisten muuttoliike on saanut aikaan kansanvaelluksen, jollaista ei ole nähty sitten toisen maailmansodan. Syyt tähän ovat moninaiset, mutta päällimmäisenä on ollut hätä, joka ajaa ihmisiä jättämään kotinsa ja hakemaan turvaa maidensa rajojen ulkopuolelta. Näihin turvaa hakevien ihmisten hätään on vastattu EU-maissa eri tavoin: toiset ovat kokeneet vastuunsa suurempana kuin toiset. Lue lisää →

01.12.2015Ajankohtaista, Etusivu, Kannanotot

Poliittiset nuoriso- ja opiskelijajärjestöt: Ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi on toimittava nyt!

Joulukuussa päätetään siitä, millainen maailma nuorille sukupolville jätetään. Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto, Sosialidemokraattiset Opiskelijat, Keskustan Opiskelijaliitto, Keskustanuoret, Demarinuoret, KD Nuoret, Vasemmistonuoret, Vasemmisto-opiskelijat, Kokoomuksen Opiskelijaliitto ja RKP-nuoret vaativat Suomea tekemään kaikkensa kunnianhimoisen sopimuksen aikaansaamiseksi Pariisin ilmastokokouksessa.

“Ilmastonmuutos on aikamme suurin uhka. Päättäjät eivät saa tehdä päätöksiä vain lyhyellä tähtäimellä oman sukupolvensa etua silmällä pitäen. Elämme jatkuvasti velaksi, joka lopulta jää nykyisten nuorten ja heidän lastensa maksettavaksi. Ihmiskunta kuluttaa luonnonvaroja vuosittain puolentoista maapallon uusiutumiskyvyn verran,” toteavat järjestöt. Lue lisää →

17.09.2015Ajankohtaista, Blogi, Etusivu

Blogi: Hallituksen uudet linjaukset vaikuttavat opiskelijoiden toimeentuloon jälleen

Julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 17.9.2015

Hallitus aikoo leikata koulutuksesta jopa 600 miljoonaa euroa. Opintotuesta aiotaan säästää 220 miljoonaa euroa ja opintotuen indeksisidonnaisuus lakkautetaan. Aiemmin poistui jo opiskelija-asuntosäätiöiden vuokratuki, joka Suomen opiskelija-asunnot SOA ry:n mukaan tulee vaikuttamaan opiskelija-asuntojen hintojen nousuun. Opiskelijoiden toimeentulo on todella tiukilla. Nyt hallitus on ilmoittanut, että se pienentää sunnuntaikorvauksia sadasta prosentista 75 prosenttiin.

Koska opintotuki riittää harvoin elämiseen, tekee suurin osa opiskelijoista opintojen ohella töitä. Pääosin opiskelijat työskentelevät  ilta-, yö- tai viikonloppuvuoroissa palvelualojen ja erityisesti kaupan alan töissä. Näin ollen myös opiskelijat ovat niitä, joihin leikkaukset voimakkaasti kohdistuvat. Sunnuntailisien leikkaaminen vie merkittävän osan opiskelijoiden tarpeellisesta lisätienestistä. Lue lisää →

23.08.2015Ajankohtaista, Blogi, Etusivu

Blogi: Kohtuuhintaisten asuntojen määrää täytyy lisätä

Viikko sitten Helsingin sanomien verkkosivuilla ilmestyi artikkeli Helsinkiläinen, muuta Rovaniemelle ja säästä tonni kuussa (20.8.2015). Artikkelissa vertailtiin lapsiperheen asumiskustannuksia Helsingissä ja Rovaniemellä ja erot olivat varsinkin omistusasunnoissa suuret. Vuokralla asuttaessa ero oli pienempi, vaikka kyllä reilu 400 euron kuukausittainen säästö kuulostaa myös houkuttelevalta.

Toiselle paikkakunnalle muuttamisen syynä on useimmiten opiskelu tai työ. Työpaikan löytyminen työttömyyden huolestuttavasti lisääntyessä on koko ajan vaikeampaa ja harvalla on enää varaa nirsoilla työn sijainnin suhteen. Muutettava on paikkakunnalle, mistä löytyy töitä. Normit ovat muuttuneet ja yhä harvemmin voi etsiä töitä vain sieltä, missä mieluiten haluaisi asua. Työn perässä on toki muutettu aina, mutta nykyään se voi olla jopa edellytys työllistymiselle. Lue lisää →