TopNavi

04.02.2017Ajankohtaista, Etusivu, Kannanotot

SONK: Maksuton koulutus taattava kaikille

Sosialidemokraattiset Opiskelijat – SONK ry. vaatii puoluetta muuttamaan kantaansa EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukuvuosimaksujen keräämisestä. SDP:n 44. puoluekokous vuonna 2014 otti myönteisen kannan lukuvuosimaksujen keräämiseen.

SONK näkee kannan SDP:n perusarvojen, sivistyksen, kansainvälisyyden ja tasa-arvon vastaisena. Lukuvuosimaksuihin liittyvää lainsäädännön muutoksista sovittiin Juha Sipilän perusporvarihallituksen toimesta hallitusneuvottelujen yhteydessä ja maksuja kerättiin ensimmäistä kertaa vuoden 2017 alusta. Lainsäädännön muutos velvoitti korkeakoulut keräämään vähintään 1500 euron lukuvuosimaksun ja luomaan stipendijärjestelmän. Ensimmäiset tulokset maksujen keräämisestä ovat juuri sellaisia kuin muissa Pohjoismaissa, joissa lukuvuosimaksut on otettu käyttöön: kansainvälisten opiskelijoiden hakijamäärät ovat romahtaneet ja maksujen keräämisen ympärille luotu byrokratia ja markkinointikulut ovat tuottaneet jo valmiiksi koulutusleikkauksien kanssa kamppaileville korkeakouluille lisäkuluja. Lukuvuosimaksuista saadut tulot ovat käytännössä olemattomat.

 

”Valtavan osaamispääoman lisäksi Suomi menettää maksujen myötä myös kansainvälisten opiskelijoiden tuomat positiiviset kansantaloudelliset vaikutukset. En rehellisesti keksi yhtään positiivista asiaa, joka olisi maksujen keräämisen myötä tullut. Onkin pakko kysyä, mitä maksuilla tavoitellaan?”, kysyy SONKin puheenjohtaja Jesse Jääskeläinen SONK on tehnyt maksuttomasta koulutuksesta aloitteen SDP:n 45.puoluekokoukseen ja toivoo kaikkien puoluekokousedustajien tekevän faktoihin perustuvia päätöksiä ja äänestämään aloitteen puolesta, maksuja vastaan.

Lisätietoja:

Jesse Jääskeläinen                              Jemi Heinilä

Puheenjohtaja                                      Varapuheenjohtaja

SONK ry.                                               SONK ry

0451129299                                          0443831994

Ei kommentteja.

Vastaa