TopNavi

Arkisto | Toiminta

31.05.2017Ajankohtaista, Etusivu, SONK, Tiedotteet, Toiminta

SONK ja SDP lähtevät yhdessä vahvistamaan asemaansa opiskelijapolitiikassa

Opiskelijademarit SONK ja SDP lähtevät yhdessä pohtimaan, miten liikkeen jalansijaa vahvistetaan opiskelijoiden keskuudessa. Kesäkuussa ensimmäisen kerran kokoustavan työryhmän johtoon valittiin oikeustiedettä opiskeleva puoluehallituksen jäsen Matias Mäkynen. SONKin puolelta ohjaksissa on puolestaan liittojohto.

“On päivänselvää, että korkeakoulupolitiikassa ja opiskelijapolitiikassa tarvitsemme molempien toimijoiden volyymit ollaksemme uskottava tekijä.”, Jääskeläinen linjaa.

“Tavoitteenamme ei ole pohtia, miten saamme lyhytjänteisesti houkuteltua opiskelijoita mukaan, vaan miten puolueen toimintaa ja politiikkaa uudistetaan kestävästi niin, että se houkuttelee entistä enemmän eri ikäisiä ihmisiä”, Matias Mäkynen kommentoi.

SONKin seuraava etappi on edustajistovaalit korkeakouluissa ensi syksynä. Puoluepoliittisesti suuntautuneet ryhmät ovat pitkään jääneet ainejärjestöpohjaisten ryhmien taakse edustajistovaaleissa. Työryhmä ottaa haasteen vastaan ja työhön otetaan mukaan nuorten ja opiskelijoiden lisäksi edustajia niin eduskuntaryhmästä, puoluetoimistolta, puolueen piirien työntekijöistä kuin puoluejohdostakin.

 

Lisätiedot:

Jesse Jääskeläinen

Puheenjohtaja, SONK ry

0451129299

puheenjohtaja@sonk.fi

30.09.2015Ajankohtaista, Etusivu, Toiminta

Maailmanpolitiikan koulu – hae koulutukseen / tule oppimaan!

Maailmanpolitiikan koulu – hae koulutukseen / tule oppimaan!

 

Oletko kiinnostunut kansainvälisyydestä ja kansainvälisestä toiminnasta?

Työväen Sivistysliitto järjestää yhdessä Kalevi Sorsa -säätiön, Demarinuorten ja Työväen Akatemian kanssa kansainvälisiin ilmiöihin keskittyvän koulutuksen/koulutusjakson. Viidessä viikonloppuseminaarissa ja niiden välillä tapahtuvan omatoimisen työskentelyn myötä osallistujat perehtyvät syvällisesti kansainvälisen toiminnan perusteisiin ja sen eri muotoihin. Koulutuksen suojelijana toimii Erkki Tuomioja.

Hae koulutukseen viimeistään 31.10.2015. Haku tapahtuu sähköpostitse osoitteeseen ari.naatsaari@tsl.fi.  Aikaisempi kokemus kansainvälisestä toiminnasta ei ole välttämätön.

Lisätietoja www.tsl.fi/koulutus/opinto-ohjelmat/maailmanpolitiikan-koulu/ ja koulutussuunnittelija Ari Näätsaarelta, ari.naatsaari@tsl.fi, 040 5344815

 

15.11.2012Toiminta

SONK näkyy ja toimii kaikkialla

SONK toimii aktiivisesti sekä osastoissa että liittotasolla. Osastot järjestävät paikallista toimintaa ja ottavat osaa ylioppilaskunta- ja opiskelijakuntavaaleihin ympäri Suomea. Liittohallitus ja -toimisto vastaavat kansallisen tason toiminnasta. Lisäksi SONK on aktiivinen toimija kansainvälisessä työväenliikkeessä.